Etusivu » Mediatietojen lisääminen, kesken

Mediatietojen lisääminen, kesken

Joidenkin käyttäjien nimen perässä on ympyränmuotoinen oikein-merkki. Mitä se tarkoittaa?

Kyseessä on tunnistautunut käyttäjä. Merkin omaava käyttäjä on vahvistanut meille henkilöllisyytensä ja näyttänyt olevansa profiilissaan oikeana henkilönä ja oikealla nimellään. Tunnistautuneiden henkilöiden kanssa erityisesti kaupankäyntiin kohdistuvat asiat tuovat lisää luottoa kanssaharrastajia kohtaan ja samalla minimoidaan mahdollisia huijaustilanteita, kun henkilö ei ole mahdollinen valeprofiili.

 

Tunnistautuneeksi käyttäjäksi päästään identifioitumalla, joka toteutetaan esimerkiksi peittämällä omasta henkilöllisyystodistuksesta kaiken muun, kuin kuvan ja nimen ja ottamalla meille kuvan itsestään osittain peitetyn henkilöllisyystodistuksen kanssa. Kuvat ovat ainoastaan meille tunnistautumista varten turvattuja, eikä niitä käytetä tai luovuteta eteenpäin. Toinen tapa on ottaa meihin yhteyttä ja sopia esimerkiksi mahdollinen tunnistautuminen videopuhelun kautta.

 

Tunnistautuminen ei ole kuitenkaan pakollista Viidakkokirja.comissa, vaan voit jatkaa sivuston käyttöä normaalisti myös tunnistautumattomana. Käytössäsi on täysin samat ominaisuudet, kuin tunnistautuneella käyttäjällä.

 

Tunnistautumisen voi halutessasi tehdä ottamalla meihin yhteyttä joko sähköpostitse osoitteeseen info@viidakkokirja.com, tai ottamalla yhteyttä suoraan Admineihin:

Oletko jo nähnyt joillakin henkilöillä profiilissaan Kasvattajamerkin?

Eläimiä lisäännyttäviä henkilöitä kutsutaan usein liian herkästi virallisiksi kasvattajiksi. Joillakin on mahdollisesti vasta suunnitelmissa tai luvattuna tulevia kasvatusprojekteja, mutta jotka eivät välttämättä ole edes vielä yrittäneet tai onnistuneet lisäännyttämään kyseistä lajia aikaisemmin. Toisinaan on myös tapauksia, joissa eläimiä ostetaan pariskuntina hetkellisesti ja lisäännytetään, jonka jälkeen poikaset ja vanhemmat myydään pois. Tämäkään ei ole varsinaista kasvatustoimintaa, vaan eläimen erillistä lisäännyttämistä. Myöskään jatkuva ja vastuuton poikastehtailu ei kuulu vastuullisen kasvattajan toimenkuvaan.

 

Voi olla vaikeaa erottaa kasvattajat ja lajien lisäännyttäjät toisistaan, varsinkaan jos ei tunne muita harrastajia tai heidän mahdollisia kasvatustaustojaan. Me haluamme palauttaa harrastukseen takaisin kunnollisen kasvatustoiminnan ja kannustamaan siihen, että viralliset kasvattajat lukeutuisivat niihin, joilta löytyisi ennestään jo itse lajista, sekä sen kasvatustoiminnasta vankkaa, useamman vuoden kokemuspohjaa.

 

Me Viidakkokirja.comissa tuemme ehdottomasti suomalaista ja vastuullista eläinten kasvatusta, joten haluammekin tuoda kotimaisille kasvattajille oman tavan tuoda ilmi kasvatustoimintaansa. Merkeistä voidaan myös nähdä eläimen siluetista riippuen, että kohdistuuko kasvatus esimerkiksi lintuihin, nisäkkäisiin, matelijoihin vai selkärangattomiin. Kasvattajamerkki näkyy suoraan oman profiilin lisäksi myös Käyttäjät-sivuilla.

 

Kasvattajamerkistä on kasvattajien lisäksi iso hyöty myös muille harrastajille. Kanssaharrastajien on helppo kartoittaa muiden joukosta juuri tietyn eläinkunnan kasvattajat, olla heihin suoraan yhteydessä ja pyytää esimerkiksi apua kiireellisissä ongelmatapauksissa, tai kysellä neuvoa poikasen hankinnassa.

 

Kasvattajamerkin voit pyytää meiltä suoraan yksityisviestitse esittelemällä samalla itsesi ja kasvatustoimintasi. Huomioithan, että kasvatusmerkissä on kuitenkin omat kriteerinsä, jotka tuovat huomattavasti enemmän luottoa kasvattajien ja kanssaharrastajien välille, sekä koko kasvatustoimintaa kohtaan.

 

Kasvattajamerkin kriteereinä ovat;

  • Olet tunnistautunut henkilö
  • Sinulla on oltava yleisesti lajista riippuen vähintään kolmen vuoden/kauden verran onnistunut kasvatustausta kasvatettavista lajeistasi. Huomioi, että kyseinen yleissääntö ei päde automaattisesti kaikkiin lajeihin, vaan lajin kasvatustoiminta määritellään täysin eläinkunta- ja lajikohtaisesti, huomioiden eläinlajien eri lisääntymistavat!
  • Olet perehtynyt kunnolla lajiesi hoitoon, sekä päivität lajikohtaisia tietojasi jatkuvasti (vanhat 80-90-luvun ohjeet eivät ole välttämättä enää valideja nykypäivänä)
  • Eläintesi olosuhteet ovat asialliset ja siistit, sekä niillä on vähintään lajin minimivaatimusten mukaiset tilat suuremmastakin kasvatustoiminnasta huolimatta
  • Osaat pysyä kasvatustavoitteidesi ja näkemystesi takana ja tarvittaessa perustella kasvatustoimintaasi
  • Noudatat CITES-lainsäädäntöä
  • Et koe rahan olevan pääprioriteettina kasvatustyössäsi, etkä näin ollen tingi eläinten olosuhteista
  • Et jalosta sairaita yksilöitä tai eläimen terveydelle haitallisia värimuotoja

 

Laitathan meille Kasvattajamerkkiä pyytäessäsi seuraavat tiedot helpottaaksesi ja nopeuttaaksesi käsittelyä:

  • Yhteystietosi
  • Kasvatushistoriasi ja kokemuksesi harrastuksen parissa
  • Lajit, joita kasvatat (jokaiseen lajiin kohdistuvat samat kriteerit)
  • Tavoitteesi kasvatuksessa
  • Vahvistat, sekä koet täyttäväsi mainitsemamme kriteerit kasvattajana ja vakuutat tietosi oikeiksi

 

Suosittelemme lisäksi lisäämään profiilisi harrastustietoihin kasvattamasi lajit. Kasvatustoiminnan päättyessä toivomme, että ilmoittaisit siitä ylläpidollemme yksityisviestitse, jotta voimme poistaa profiilistasi vanhentuneen kasvattajamerkin.

 

Viidakkokirja.com ei ole vastuussa kasvattajien omasta toiminnasta, vaikka kasvattaja olisikin meille osoittanut täyttäneensä yllä mainitut kriteerit. Jos väärinkäyttöä tai eläimiin kohdistuvaa laiminlyöntiä ilmenee jonkun kasvattajan toimesta, olethan välittömästi yhteydessä meihin joko yksityisviestitse tai sähköpostitse osoitteeseen info@viidakkokirja.com, jotta voimme puuttua tilanteeseen mahdollisimman nopeasti.

 

Väärennetyistä kasvatustiedoista, kriteeriemme törkeästä laiminlyönnistä, eläinten laiminlyönnistä tai kasvatustoiminnan väärinkäytöstä on seurauksena Kasvattajamerkin lopullinen menettäminen.

BETA-testaaja

BETA-testaaja -merkillä profiiliaan koristavat ovat olleet mukana jo suljetusta BETA-testauksesta lähtien, ja ovat näin ollen palvelumme ensimmäisiä käyttäjiä.

Admin

Käyttäjä on Viidakkokirja.com-palvelun perustaja ja ylläpitäjä. Ongelmatapauksissa olethan yhteydessä suoraan heihin.

Lahjoittaja

Käyttäjä on ollut erityisen suureksi avuksi Viidakkokirja.comille ja avustanut sivuston pakollisten vuosittaisten kulujen kanssa.